Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

2019 vaalikonevastauksiani: turvallisuus

Lisätty 16.03.2019

Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.

Suomen ei tule luoda rajoilleen ja alueellisesti epävakautta, jota Nato vääjäämättä toisi. Mieluummin rauhaa kuin rautaa rajoille.

Naton Artikla 5 altistaisi Suomen USA:n ja monien muiden valtioiden kulloisenkin johdon armoille. Jonkin Nato-maan kuumakallepresidentti voisi laukaista toimillaan Artikla 5:n velvoitteet ja viedä Suomen sotaan esimerkiksi Venäjän kanssa.

Suomen joutuminen kaukaisiin arvaamattomiin sotiin Naton mukana tulisi jopa erittäin todennäköiseksi. Suomi kuulukoon mieluummin länsimaisten demokraattisten maiden, kuten Irlanti, Sveitsi, Ruotsi ja Itävalta joukkoon, jotka eivät kuulu Natoon, kuin Nato-maiden Turkin, Albanian, Bulgarian ja Romanian joukkoon.

Suomen pitää valtion taloustilanteesta riippumatta korvata Hornet-hävittäjät täysimääräisesti eli hankkia 64 konetta

Siis vaikka valtiolla ei olisi sentin senttiä, niin pitäisi ostaa lentokoneet, joiden elinkaarikustannukset ovat 40 miljardia euroa? Myös ja varsinkin aseostoissa tulee pitää järki kädessä. On myös syytä kuunnella asiantuntijoina muitakin kuin sotilaita, joiden heidänkin näkemykset eroavat jyrkästikin. Koneet voivat olla tarpeellisia, mutta mistä maasta, mikä merkki, kuinka monta? Mikä on kunkin konetyypin asearsenaali ja riski sille ettei esimerkiksi USA tulevaisuudessa myy Suomelle parhaita koneiden asejärjestelmiä? Mitkä ovat korvaavat vaihtoehdot ja niiden kustannukset?

Venäjä on vastuussa Euroopan turvallisuuspoliittisen tasapainon järkkymisestä

Venäjä on vastuussa, mutta ei yksin. Venäjän toimet Ukrainassa ja Krimillä ovat tuomittavia. Ukraina ja länsimaatkaan eivät kuitenkaan ole varsinaisia pulmusia olleet. Irakin laittomaan hyökkäykseen ja miehitykseen osallistuneet USA ja Euroopan Nato-maat ovat myös kaksinaamaisia Venäjän toimien tuomitsijoita. Venäjä koetteli keskimatkan ydinasesopimuksen (INF) rajoja uusilla ohjuksillaan. Se oli tosin todennäköisesti vain tekosyy Yhdysvalloille irtautua sopimuksesta.